*

Omana itsenään oleminen

Tuon tuostakin meitä kannustetaan olemaan oma itsemme. Se saadaan kuulostamaan äärimmäisen helpolta, oikeastaan kaiken vaikean ponnistelun vastakohdalta.

Sitä kuvaillaan yleensä estottomuutena, itsetietoisuuden puutteena, avoimuutena... ja nuo kaikki ovat jossain määrin sama asia. Asian voi myös ilmaista nasevasti: "Älä välitä mitä muut sinusta ajattelevat!".

 

Aikoinani olen ottanut nuo kehotukset hyvin vakavissani. Olen ajatellut, että kunhan todella uskaltaudun olemaan oma itseni, myös löydän sisimmän olemukseni, kohoan henkisesti korkeammalle tasolle ja koko elämä muuttuu huimasti huolettomammaksi.

Olen tietoisesti tavoitellut estottomuutta, ylittänyt kynnyksiä ja rikkonut rajojani... vain joutuakseni hankaluuksiin.

 

En tarkoita niinkään holtittomasta spontaaniudesta seuranneita konkreettisia hankaluuksia, vaan ennen kaikkea henkisiä hankaluuksia joita en ikinä olisi osannut odottaa.

Sen sijaan, että olisin jotenkin löytänyt itseni, hukkasin itseni totaalisesti. Sisimmän olemukseni saavuttamisen sijaan koin yhä enemmän olevani vain ontto ulkokuori. Ja sen sijaan, etten enää olisi piitannut muiden ajatuksista, en enää erottanut vilpittömiä ajatuksiani siitä, mitä ajattelin muiden minusta ajattelevan.

Se kyllä toteutui, että olin varsin välittömässä yhteydessä ulkomaailmaan... kadottaen yhteyden itseeni lähes kokonaan.

 

Tajusin olleeni hyvin väärässä. Ei ole mitään yhtä ainoaa oikeaa "omaa itseä", joka ilmenisi kaikista spontaaneimmissa reaktiossa.

Itse asiassa ne välittömät, spontaanit reaktiot ovat (ainakin minun osaltani) usein kaikista ulkoa-ohjautuvimpia. Ne ovat kuin suora, pintapuolinen heijastus ympäröivästä tunnelmasta, ilmiönä varmaan samaa sukua massahysterian kanssa.

Ne aidommilta ja omemmilta tuntuvat reaktiot puolestaan vaativat vähän aikaa ja jopa miettimistä, kun asiat käsitellään syvemmällä tasolla.

 

Alitajunta on varmasti tietoisuutta nopeampi käsittämään, mitä todella koemme ja haluamme, mutta niin kuivalta kuin se kuulostaakin, emme voi valvetilassa vaihtaa automaattiohjaukselle ja antaa alitajunnan hoitaa kaikkea aivotyötä "puolestamme" (jos voisimmekin, siitä ei hyvä seuraisi, ja ehkä juuri siksi se ei kerta kaikkiaan toimi).

Itse ajattelin silloin joskus, että ne äkkinäiset spontaanit reaktiot nimenomaan edustaisivat intuitiota ja alitajuntaa, siis omaa itseäni aidoimmillaan... mutta ei se vain ollut niin.

Oikeat intuitiiviset reaktioni (joita silloin hädin tuskin tunnistin) tuppasivat tulemaan viiveellä ja usein ahdistavina, koska toimin jatkuvasti omaa itseäni vastaan.

 

Avoimuuskaan ei ole niin alusta loppuun autuasta kuin meille hehkutetaan. Se, jos ilmaisemme syvimpiä tuntojamme kenelle tahansa ennenkuin olemme itsekään ehtineet käsitellä niitä, on hajottavaa ja haavoittavaa.

Siitä seuraa morkkis ja jotenkin likaantunut fiilis, mutta jos uskomme yhä lujasti avoimuuteen, avaudumme myös kyseisestä morkkiksesta pahentaen asianlaitaa entisestään. 

Siitä voi jopa muodostua jonkinlainen "avoimuuskierre", pitemmän päälle riippuvuus-suhde, jossa ajaudumme äärimmäiseen itsetietoisuuteen ja elämämme tarkoitukseksi tulee suurin piirtein keskustella siitä miksi keskustelemme.

 

Jotkut asiat on yksinkertaisesti parempi pitää itsellään, ainakin aikansa, tai vain harvojen ja tarkkaan valittujen läheisten välisinä.

Joistain asioista sen sijaan ei edes voi puhua - ne voi vain kokea, ja asia vääristyy täysin sillä hetkellä kun sitä alkaa pukea sanoiksi.

Eivätkä puhumattomat asiat aina ole synkeitä taakkoja: ne voivat olla jotain hienoa, tavallaan pyhää, tai muuten vain sanoinkuvaamatonta.

 

Väittäkööt kaikki maailman keittiöpsykologit ja nojatuolifilosofit (tai ammattilaisetkin) mitä lystäävät, mutta minä väitän, että puhuminen ei aina selvennä ajatuksia, se ei läheskään aina helpota oloa ja joskus se pilaa kaiken.

Ja omana itsenään oleminen on vaativaa ja tavallaan yksinäistä.

 

(Olipa pitkä vuodatus, mutta tällä kertaa minulla jopa oli sellainen olo, että haluan tosissani kirjoittaa tästä, jostain syystä.)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Kullervo Niittymaa

Mielenkiintoista pohdintaa. Itse olin nuorempana aikalailla sponttaanisesti avoin ymmärtämättä seurauksia mitä se aiheutti. Sitä loukkasi ihmisiä ihan tietämättään.

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

Minä loukkaan ihmisiä tietämättäni vieläkin :D Ja kyllä minä ihan oikeastikin olen melko spontaani persoona, ainakin jos siitä suunnasta tuulee, mutta tuollaisella väkinäisellä spontaaniuden tavoittelulla loukkasin ennen kaikkea itseäni.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Myllyniemi

Kunpa sitä voisi edes yksikäsitteisesti määritellä, mitä on olla "oma itsensä". Usein ajattelen asioita, olen utelias, hankin materiaalia mielipiteiden muodostamiseen. Pyrin ajattelemaan mahdollisimman loogisesti ja toimimaan rationaalisesti vain huomatakseni, että jossain kohtaa vedän täysillä hetken mielijohteella jonkun ratkaisun. Sitä voi kutsua ja perustella vaikka millä: intuitiolla, "vaistonvaraiseksi toiminnaksi" tai yksinkertaisesti mennä siitä, missä aita on matalimmillaan.

On lukuisia asioita, joissa olen toivonut itseltäni hieman rauhallisuutta ja kriittistä pohdintaa enempi ja vastaavasti taas niitäkin asioita löytyy roppakaupalla, joissa olen "jahkaillut liiaksi".

Kokonaan uusiin sfääreihin pääsee, kun huomaa jonkun perustavanlaatuisen näkemyksen olevan jollain lailla vino. Silloin jokin sisällä muuttuu niin paljon, ettei entistä identiteettiään välttämättä tajua enää lainkaan. Vielä vaikeampaa sitä on toimia muiden ihmisten kanssa, jotka ovat aiempiin kokemuksiinsa nojaten ajatelleet, jotta "Henri se on sellainen ja tällainen", ja kun se ei enää pidäkään paikkaansa niin ihmetys on suuri.

Vastaavasti oma suhtautumiseni muiden muutokseen (tai "kehitykseen", miten vain) kokee joskus niin kovia ristiriitoja, ettei niihin pystykään sopeutumaan.

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

"Kunpa sitä voisi edes yksikäsitteisesti määritellä, mitä on olla "oma itsensä"."

Niinpä - siitä puhutaan niin paljon ja niin kevyesti, että tulee sellainen kuva kuin asia olisi itsestäänselvän yksinkertainen. Mutta kun vähänkin pysähtyy miettimään... se on kaikkea muuta.

"Kokonaan uusiin sfääreihin pääsee, kun huomaa jonkun perustavanlaatuisen näkemyksen olevan jollain lailla vino. Silloin jokin sisällä muuttuu niin paljon, ettei entistä identiteettiään välttämättä tajua enää lainkaan."

Nuo ovat tavallaan pelottavia (tai joskus tosi pelottavia) kokemuksia, mutta kuitenkin sellaisia, ettei paluuta entiseen voi kuvitellakaan.
Itselleni tapahtui tosi laaja tuollainen mullistus parisen vuotta sitten, ja tuntuu etten vieläkään ole kunnolla "päässyt tolpilleni" siitä. Aluksi tuntui, ettei minusta jäänyt jäljelle mitään.

"Vielä vaikeampaa sitä on toimia muiden ihmisten kanssa, jotka ovat aiempiin kokemuksiinsa nojaten ajatelleet, jotta "Henri se on sellainen ja tällainen", ja kun se ei enää pidäkään paikkaansa niin ihmetys on suuri.

Vastaavasti oma suhtautumiseni muiden muutokseen (tai "kehitykseen", miten vain) kokee joskus niin kovia ristiriitoja, ettei niihin pystykään sopeutumaan."

Nuo kuulostavat niin tutuilta tunteilta! Ja jostain syystä muiden osalta suuret muutokset tuntuvat yleensä jotenkin surullisilta, ja helposti kuvittelee, että toinen on nyt jotenkin hakoteillä kun ei ole oma vanha itsensä... vaikka kaiketi muutkin ovat nimenomaan kehittyneet ja kypsyneet. Joskus ihan konkreettisesti joutuu tutustumaan uudelleen johonkin ihmiseen, jonka on taannoin tuntenut läheisestikin :o

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Myllyniemi

Enimmäkseen kyse on siitä, miten muutoksiin suhtautuu. Tietyllä tapaa tyyni ympäröivä maailma tuntuu hyvältä idealta, kun aina on jotain "jonka varaan laskea". Toisaalta taas maailmasta tulisi ihan sairaan tylsä paikka sillä menolla.

Olen joskus ollut nimenomaan tasaisuuden kannattaja henkeen ja vereen. Yritin kynsin, hampain pitää kiinni kaikesta olemassaolevasta ja huomasin, että saamari sentään: muut menee eteenpäin ja mä pidän jotain repeilevää maailmankuvaa paikoillani väen vängällä koittaen perustella sitä jollain lailla itselleni. :D

Sellainen pisti kyllä itsetuntemuksen täysin uudelle rakennustyömaalle. Loppujen lopuksi tunne oli aika helpottava. Sitä tuli tehtyä suursiivous ja pystyi hylkäämään kaikki toimimattomat ajatukset pois. Tai no, ehkei ihan kaikkea. Voihan minuudessa olla edelleen joitain rippeitä vääränlaisesta minästä, mutta silleen olen pyrkinyt ajattelemaan, että avoimin mielin tarkastelee kaikkea. Ennen kaikkea lupilin niin, etten suostu vastaanottamaan valmiiksi pureskeltuja ratkaisuja.

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

"Yritin kynsin, hampain pitää kiinni kaikesta olemassaolevasta ja huomasin, että saamari sentään: muut menee eteenpäin ja mä pidän jotain repeilevää maailmankuvaa paikoillani väen vängällä koittaen perustella sitä jollain lailla itselleni. :D"

Minusta tuntuu tälläkin hetkellä, että olen juuttunut johonkin ajattomuuteen (tai menneisyyteen tai mihin lie) ja kaikkien muiden elämä vain vilisee eteenpäin niin ettei perässä pysy. Ne "suuret henkiset muutoksetkin" joita olen kokenut ovat pikemminkin olleet palaamista lähtöruutuun jostain vääristyneistä ajatus- ja identiteettikyhäelmistä.
Ehkä vähän hälyttävää olla tässä iässä melkein kuin mummeli joka ei käsitä "nykyajan kotkotuksia" tai jotain :P
Mutta kyllä tämä tästä... vitulleen menee, vai kuinkas se sanonta kuuluu? :D

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Myllyniemi

Voit toki lohduttautua sillä, että mitä haastavampaa muutoksien edessä ollut uuden identiteetin löytäminen on, sitä palkitsevammaksi siitä olo tulee.

Kyllä se siitä... Vai käännetäänkö se silleen perusnegatiiviseksi: "Ei se siitä"? ;)

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

"Ei se siitä" kuulostaa lohdullisen... no, joltain. Tai ei miltään. Tämä taitaa taas olla näitä sanoinkuvaamattomia asioita :D

Eino Kiiski

Jos haluaa tarkastella minuuden ja yleisesti identiteettien muodostumiseen vaikuttavia seikkoja kannattaa tutustua aivojen tutkimuksen filosofiaan, tutkimusten tuloksiin ja niiden tulkintoihin.

Aivot määrittelevät kaikki kokemukset, tuntemukset ja ajatukset kaikissa ihmisissä ja reagoivat ympäristön muutoksiin äärimmäisen dyynaamisesti muuttamalla signaalinkäsittelyverkostoaan synapsi-tasolla lähes reaaliaikaisesti.

Loppujen lopuksi ihminen on kuitenkin vain hieman sopeutumiskykyisempi apina. Suurin osa ihmisen ympäristöön sopeutumisesta tapahtuu nykyään kallon sisällä. Omana itsenään oleminen on oman maailmankuvansa yhteensovittamista hankitun tiedon kanssa. Oman itsensä hyväksyminen ja tämän hyväksytyn itsensä objektiivinen tarkastelu tuottavat tähän kykeneville usein tärkeää tietoa minuudesta ja siihen vaikuttavista ympäristötekijöistä.

Kullervo Niittymaa

Hemputti. Tutulta kuulostaa teidän keskustelu, samoja ajatuksia nupissa mutta olen täysin kykenemätön muuttamaan niitä verbaaliin muotoon. Mihin kursseille sitä oikeen pitäisi mennä että siihen kykenisi?

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Myllyniemi

Kursseilla olisit vain suggestioaltis. Ehkä parempi on olla itse aktiivisesti mukana? Eipä tule niin helpolla "valmiiksi pureskeltuja ratkaisuja", joissa on aina suurempi riski olla epämieluisia vivahteita.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

"Ja omana itsenään oleminen on vaativaa ja tavallaan yksinäistä."

Yksinäistähän se tuppaa olemaan.

Se ei silti tarkoita, että pitäisi kärsiä yksinäisyydestä täällä oikeassa elämässä, eli näyttöruudun tällä puolella.

Luulenpa, enkä ainoastaan luule, vaan väitän, että omana itsenään oleminen on käsitteenä sellainen, jota tämänkin foorumin jäsenet luulevat olevansa, mutta ovat todellisuudessa joukkosieluisia, jonkun veturin perässä kulkijoita. Se, kuka kulkee keulilla voi vaihdella, mutta todellisia omana itsenään olevia yksityisajattelijoita on vain kourallinen.

Niin, olisihan se helppoa heittäytyä täysinäisiin resiinoihin mukaan, vaikkapa Soinin toimiessa veturina, mutta, kun ei, niin ei.

Toisinsanoen, jos on yksityisajattelijaksi syntynyt, ei joukkosieluisten seuraan helposti vartalo taivu.

...Kyllä jämpti on niin...

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Myllyniemi

Ajatteletko kaiken aina politiikan ja puolueorientaation kautta? Jotenkin kaikista kirjoituksistasi huokuu sellainen malli. Jos vasara on ainoa työkalusi niin alat käsitellä kaikkia asioita nauloina.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

En missään tapauksessa.
Kyllä se rajoittuu tänne internettiin.

Puhun politiikkaa varsin harvoin
ns. live-elämässäni.

On minulla todella muutakin elämää, vaikka
se ei siltä aina näytä.

Viime yönäkin katsoin Robert Heleniuksen nyrkkeilyurheilukamppailun.
Ja, että tek' hyvvee kun se moukaroi sen valkovenäläisen pään ihan toisenmuotoiseksi, kuin se oli ottelun alkaessa.

...tana, vaikka on suomenruotsalainen...

Ps. Tuo vasara,- ja naulavertaus on hyvä.

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

Kiitoksia jämptistä kommentista :P

"Yksinäistähän se tuppaa olemaan.

Se ei silti tarkoita, että pitäisi kärsiä yksinäisyydestä täällä oikeassa elämässä, eli näyttöruudun tällä puolella."

Itse koen usein tietynlaista yksinäisyyttä mukavassakin seurassa (ja se ei ole mikään traaginen asia), mutta varmastikaan kaikki eivät koe niin, vaikka kuinka olisivat omia itsejään. Ehkä se yleinen yksinäisyyden (plääh kuinka surkutteleva sana) kokemus on lähinnä introverttejen ihmisten heiniä... ja ehkä tekstissäni yleistin liikaa, kun se kuitenkin pohjautui vain omiin kokemuksiini. Enhän minä voi tai halua kellekään muulle sanoa: "sinä et osaa olla oma itsesi!" :D

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Myllyniemi

Okei, kiitos täsmennyksestä. Nyt tiedän paremmin.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Luulenpa, että et tiedä.
Nimittäin, en ole ollenkaan niin brutaali, kuin tuo Heleniukseen viittaus antaisi olettaa.

Mutta, kun aina hävitään,- ja hävitään. On niin kiva sitten ottaa se hyvä tunne vastaan, kun kerrankin voitetaan,- ja tuollaisessa härkäin lajissa vieläpä.

Minulla on sellainen tunne, että tuo kaisa saattaa olla jonkunverran perillä minunkin sisäisestä olemuksestani.

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

"Minulla on sellainen tunne, että tuo kaisa saattaa olla jonkunverran perillä minunkin sisäisestä olemuksestani."

Hui, älä luule minusta liikoja! :o Enhän oikein pääse perille omastakaan olemuksestani...

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Myllyniemi

Sekin on tietty mahdollista, mutta kai minä nyt luotan sanaasi kun kerrot, ettet netin ulkopuolella vedä politiikkaa niin usein mukaan kuin netissä?

Käyttäjän ronihuhta kuva
Roni Huhta

Minä pidän Echart Tollen filosofiasta joka pitkälti pohjautuu siihen että se omana itsenä oleminen on pelkkää egoa, ihminen syvimmiltään ei ole yhtään mitään, sitä ei aja mikään poliittinen tai emotionaalinen signaali vaan se on egon toimintaa. Egosta eli siitä sisäisestä äänestä eroon pääsemiseksi täytyy alkaa etsimään sisällä olevaa tietoisuutta joka suhtautuu kaikkiin asioihin objektiivisesti. Joskus se toimii ja joskus taas ei, riippuu kuinka vankka egon ripustus mielessäsi on.

Suosittelen kyllä lämpimästi Eckhart Tolle: Uusi Maa - Basam Books ISBN 978-952-5534-67-2

*kaupallisten tiedotteiden loppu*

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

Tarkoitatko, että pitäisi päästä eroon kaikesta (jos kerran syvimmiltään emme ole mitään)? Miksi?
Pelkkä tyhjyys ei kuulosta minusta kovin tavoittelemisen arvoiselta. Olen kyllä tahtomattani käynyt hyvin lähellä sitä kokemusta, etten olisi yhtään mitään, ja se ei suinkaan ollut miellyttävä tai vapauttava kokemus.
Olen tullut siihen tulokseen, että olen kyllä (jotain), mutta en ole ulkoinen hatara identiteettini, joka on vähän milloin mitäkin (pakko katsos olla jonkinlainen identiteetti, että kykenee kanssakäymiseen... ).

Käyttäjän ronihuhta kuva
Roni Huhta

"Tarkoitatko, että pitäisi päästä eroon kaikesta (jos kerran syvimmiltään emme ole mitään)? Miksi?"

Mutta eihän ihminen olekkaan mitään, ne tavarat joita omistamme, ne ajatukset ja mielipiteet joita muodostamme, tai se joukko ihmisiä joiden kanssa olemme tekemisissä, mikään niistä ei ole sinä. Ne (tai siis ego) luo niistä heijastuman sinusta, eräänlaisen konstruktion jonka avulla se määrittää omaa arvoaan sekä minuutta, ja sitäkin se tekee vain omaksi iloksi. Tai näin minä sen näen.
Suosittelen kyllä tuota Tollen kirjaa, se ei välttämättä muuta elämääsi totaalisesti, ei parempaan tai huonompaan mutta se antaa pureskeltavaa pitkäksi aikaa.

Itse olen nauttinut olemassaolosta sen jälkeen kun aloin tiedostaa oman läsnäoloni, tiedostaminen siitä että jokin asia tekee vihaiseksi tai onnelliseksi on hyvin vapauttavaa, ja siitä oppii pääsemään eroon. Maailma on miljardi kertaa monimutkaisempi kokonaisuus jonka pienimmätkin asiat tuottavat minulle mielihyvää juuri siitä syystä että se tietoisuus käsittelee niitä asioita hyvin eri tavalla kuin egon luoma tiedostamaton "äly."

Mutta kuten sanottua, kaikki ei välttämättä sovellu kaikille. Kuitenkin kehottaisin tutkimaan omaa läsnäoloa, jos se on aiheuttanut sinussa voimakasta reaktiota niin se on todennäköisesti vain egosi joka on taistellut tietoisuuden heräämistä vastaan.

Tai sitten voin olla väärässä, tai ehkä olemattakin, olematta mitään on mukavinta mitä on ;)

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

"Mutta eihän ihminen olekkaan mitään, ne tavarat joita omistamme, ne ajatukset ja mielipiteet joita muodostamme, tai se joukko ihmisiä joiden kanssa olemme tekemisissä, mikään niistä ei ole sinä."

En ole muistaakseni edes koskaan kuvitellut, että nuo asiat olisivat minä. Edes persoonallisuuteni ei ole minä, mutta kuitenkin minä olen minä - on se ainutlaatuinen juttu jonka vuoksi noin voi kokea, ajatella ja sanoa.

"Itse olen nauttinut olemassaolosta sen jälkeen kun aloin tiedostaa oman läsnäoloni, tiedostaminen siitä että jokin asia tekee vihaiseksi tai onnelliseksi on hyvin vapauttavaa, ja siitä oppii pääsemään eroon."

Eikö jokainen ainakin jossain määrin tunnista tiettyjen asioiden tekevän onnelliseksi, vihaiseksi jne?
Nykyään en juuri koskaan pyri eroon tunteista itsestään (vain jos ne ovat ihan sietämättömiä). Joko tarkastelen niitä tai annan niiden olla. Ja tietysti jonkin kielteisen tunteen vallatessa saatan tehdä jotain mukavaa tms miellyttävämmän tunnetilan toivossa.
Mutta itse tunteita en tukahduta, koska joskus tein niin, ja se johti vain siihen että kaikki kielteinen purkautui lopulta kerralla, ihan helvetillisenä olotilana josta hädin tuskin selvisi hengissä.
Useimmiten minusta on kivaa ja mielenkiintoista kokea outojakin tunnetiloja...

"Kuitenkin kehottaisin tutkimaan omaa läsnäoloa, jos se on aiheuttanut sinussa voimakasta reaktiota niin se on todennäköisesti vain egosi joka on taistellut tietoisuuden heräämistä vastaan."

En ole varma mitä tarkoitat oman läsnäolon tutkimisella.

Käyttäjän ronihuhta kuva
Roni Huhta

"En ole muistaakseni edes koskaan kuvitellut, että nuo asiat olisivat minä. Edes persoonallisuuteni ei ole minä, mutta kuitenkin minä olen minä - on se ainutlaatuinen juttu jonka vuoksi noin voi kokea, ajatella ja sanoa."

Minuuden määrittämättömyys on juuri se mikä harhauttaa monia etsiessään itseään.

"Eikö jokainen ainakin jossain määrin tunnista tiettyjen asioiden tekevän onnelliseksi, vihaiseksi jne?
Nykyään en juuri koskaan pyri eroon tunteista itsestään (vain jos ne ovat ihan sietämättömiä). Joko tarkastelen niitä tai annan niiden olla. Ja tietysti jonkin kielteisen tunteen vallatessa saatan tehdä jotain mukavaa tms miellyttävämmän tunnetilan toivossa.
Mutta itse tunteita en tukahduta, koska joskus tein niin, ja se johti vain siihen että kaikki kielteinen purkautui lopulta kerralla, ihan helvetillisenä olotilana josta hädin tuskin selvisi hengissä.
Useimmiten minusta on kivaa ja mielenkiintoista kokea outojakin tunnetiloja..."

Kyllähän kaikki tietää miksi on vihainen tai onnellinen, mutta moniko tiedostaa mitä ne on ne tunteet, onko ne jotain luonnollisia reaktioita joita sinulla pitäisi olla, vai tuleeko se jostain muusta, kuten egosta. Kuvittele asiaa näin, sinulla on vaikka lelu, ja joku ottaa sen sinulta pois, tottakai olet vihainen, mutta miksi lelun sinulta pois vieminen teki sinut vihaiseksi?

Minusta vaikuttaa että olet jo löytänyt itsellesi sopivan olotilan.

"En ole varma mitä tarkoitat oman läsnäolon tutkimisella."

Tarkoitin lähinnä sitä että oman tietoisuuden läsnäolon voi löytää tutkimalla itseään, ja erottaa se egosta. Silloin alkaa huomaamaan sen mitä itse on ja mikä ego on.

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

"Minuuden määrittämättömyys on juuri se mikä harhauttaa monia etsiessään itseään."

Minuus on vissiin niitä asioita, jotka voi vain kokea, mutta joita ei voi selittää.

"Kuvittele asiaa näin, sinulla on vaikka lelu, ja joku ottaa sen sinulta pois, tottakai olet vihainen, mutta miksi lelun sinulta pois vieminen teki sinut vihaiseksi?"

Jotain tuollaista on tosiaan joskus kiintoisaa ja viihdyttävää miettiä. Ja joskus suurin piirtein murhanhimoiset tunteet alkavatkin naurattaa, kun niitä vähän miettii. Mutta välillä on kivempi vain "antaa palaa" ja kokea se tunnetila täysillä, kyseenalaistamatta.

"Tarkoitin lähinnä sitä että oman tietoisuuden läsnäolon voi löytää tutkimalla itseään, ja erottaa se egosta. Silloin alkaa huomaamaan sen mitä itse on ja mikä ego on."

Ehkä se, mitä sinä kutsut egoksi, on se, mitä minä tässä kirjoituksessa kutsuin esim ulkoa-ohjautuvuudeksi (omissa ajatuksissani kutsun sitä yksinkertaisuuden vuoksi "ulkoisuudeksi" :D)?

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Myllyniemi

Tietoisuuden heräämisestä pidin tätä joskus ihan hyvänä ideana, kunnes sekin rupesi maistumaan valmiiksi pureskellulta:

http://www.youtube.com/watch?v=tSk51Lp-vHU&playnex...

Käyttäjän ronihuhta kuva
Roni Huhta

Kaikki vaikuttaa valmiiksi pureskelluilta jos sen laittaa kipakkaan youtube videoon :D

Mutta ymmärrän hyvin mitä tarkoitat.

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

(sori etten viitsi katsoa videota, mutta vastaanpa silti)
Itsekin tosiaan joskus uskoin jonkinlaiseen "valaistumiseen" (ehkäpä se on verrattavissa tietoisuuden heräämiseen), johon pyrin milloin milläkin "fiksulla" hankkeella (kuten tuolla äärimmäisen spontaaniuden tavoittelulla). Lopulta juuri tuo idea romahti altani totaalisesti ja väistämättä, suurimpana identiteetin lähtöruutuun rojahtamisena ever :P

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Myllyniemi

Tai kirjojen kansiin. Loppujen lopuksi kyse on vain siitä, miten kaikkea valmiiksi pureskeltuja ideoita hyödyntää. Yhdistelemällä, esimerkiksi. Sitä ajatellen ei oikeastaan voi suositella mitään muuta kuin vain kerätä ideoita ja ajatuksia jatkuvasti, usealta eri taholta.

Sen toteaminen tuntui jotenkin ahdistavalta: pitää vain valita joistain valmiista malleista ja koittaa sijoittaa itsensä siihen "luotuun maailmaan".

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Myllyniemi

Joo, se on aika pitkäkin. Jos joskus iskee tylsistyminen pariksi tunniksi niin sen voi kaivaa aina esille. Ei se niin loistelias ole, ettäkö se syrjäyttäisi sen parin tunnin itsepohdintaa. Mutta eipä sitä aina ole niin pohtivaisella tuulella. :D

Mutta sen perusidea on tämä: maailma on tasan sellaisen, jollaisena sen haluaa kokea (kaikilla aisteillaan).

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

"Loppujen lopuksi kyse on vain siitä, miten kaikkea valmiiksi pureskeltuja ideoita hyödyntää. Yhdistelemällä, esimerkiksi. Sitä ajatellen ei oikeastaan voi suositella mitään muuta kuin vain kerätä ideoita ja ajatuksia jatkuvasti, usealta eri taholta.

Sen toteaminen tuntui jotenkin ahdistavalta: pitää vain valita joistain valmiista malleista ja koittaa sijoittaa itsensä siihen "luotuun maailmaan"."

Hmm... tai sitten suhtautuu äärimmäisen kyynisesti kaikkiin ideoihin, tyyliin torjuu ne heti kättelyssä, ja katsoo mitä siitä seuraa?
Sitten kun mieleen alkaa kehkeytyä jotain elämänfilosofian tynkää, voi ainakin pitää sitä täysin omanaan, vaikka kaikki ne jyrkästi torjutut ideat salaa olisivatkin kantaneet kortensa kekoon alitajuisesti... :D
No, ehkä minulla vain on vakavanlaatuinen vastarannan-kiiski-syndrooma, mutta tuntuu, että jotkut tärkeimmät oivallukseni olen saanut kuullessani/lukiessani jotain täysin päinvastaisia ajatuksia ja miettiessäni, mikä niissä on niin kertakaikkisen pielessä xD

Käyttäjän ronihuhta kuva
Roni Huhta

Juuri siksi suosittelinkin omasta mielestäni jotain mikä ei poissulje sitä että koet ja kasvat ihmisenä. Uskonnot ovat mielestäni hyvin vahingollisia tässä mielessä, koska ne poissulkevat kaiken muun. Itse tieteellisenä kaverina pidän ajatuksesta että kaikki kehittyy ja mikään ei koskaan ole valmis.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Myllyniemi

Tuossa tulee huomanneeksi sen, mitä ei ole (eksistenssin mielessä). Vaarana on, että hakee sille vastakohdan ja olettaa olevansa sitten tämän "ei olemisen" negaatio. Klassinen esimerkki juuri tässä rationaalisuus vs. emotionaalisuus -käsite.

Sen kuopan voi toki välttää, mutta tarkkana pitää olla.

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

"Uskonnot ovat mielestäni hyvin vahingollisia tässä mielessä, koska ne poissulkevat kaiken muun."

Äläs nyt, itse asiassa olen oivaltanut monia oleellisia asioita juuri ollessani täysin eri mieltä uskonnollisten ihmisten kanssa ;)
Ja lapsuudessani/nuoruudessani oli eräs ihmissuhde joka oli hyvin hankala ja etenkin ahdistava, mutta opin siitä valtavasti enemmän kuin lukemattomista "harmittoman mukavahkoista" ihmissuhteista yhteensä. Ei mitään niin pahaa ettei jotain hyvääkin. :D

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

"Tuossa tulee huomanneeksi sen, mitä ei ole (eksistenssin mielessä). Vaarana on, että hakee sille vastakohdan ja olettaa olevansa sitten tämän "ei olemisen" negaatio. Klassinen esimerkki juuri tässä rationaalisuus vs. emotionaalisuus -käsite."

En käsittänyt oikein kunnolla ja oli sen verran kiintoisasti sanottu, etten malta olla kysymättä tarkennusta :)
Hmm, vai tarkoititko kenties sitä, että ihan varta vasten ottaa päinvastaisen vakaumuksen (miettimättä asiaa sen syvemmin, kuin että "mikähän olisi tuon väärän mielipiteen vastakohta") ja kuvittelee sitten muka olevansa riippumaton siitä kyseisestä "väärästä mielipiteestä"?
Rationaalisuus ja emotionaalisuus sen sijaan... kummatkin on tuhottava! Siis valmiiksipureksittuina käsitteinä :D

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Myllyniemi

Niin, jos siis hakee malleista kaiken sen, minkä voi repiä kappaleiksi tulee huomanneeksi vain ne osa-alueet, mitkä "ei toimi". Silloin on vaarana se, että automaattisesti olettaa olevansa vastakohta toimimattomaksi huomaamalleen idealle. Tämähän ei välttämättä pidä paikkaansa.

Mutta se vain pitää huomata, ettei siihen ansaan astu. Negaation kautta esimerkiksi matematiikassa todistetaan asia epätodeksi, jolloin siitä automaattisesti seuraa se, että toinen päätelmä on osoitettu oikeaksi. Esimerkiksi jos väitetään, että alkulukuja on rajallinen määrä ja lähtee todistuksessaan osoittamaan, että se ei pidä paikkaansa niin päätelmä on, että alkulukuja on ääretön määrä.

Tällainen joko-tai -metodi maailmankuvan ja itsensä muodostamisessa voi olla pahasti harhaanjohtavaa. Ja jos sellaisen harhan saa myytyä "aivoilleen" niin putous ja pettymys voi olla rankkaa.

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

"Tällainen joko-tai -metodi maailmankuvan ja itsensä muodostamisessa voi olla pahasti harhaanjohtavaa. Ja jos sellaisen harhan saa myytyä "aivoilleen" niin putous ja pettymys voi olla rankkaa."

Kiitos, nyt taisin käsittää. Se, että toteaa jonkin olevan pielessä, ei tosiaankaan automaattisesti tarkoita, että olisi päätynyt positiiviseen tulokseen sen vastakohdan tai minkään muunkaan osalta :P

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Myllyniemi

Jees, ja sitten vielä pohtii siitä sen verran eteenpäin, että paljonko hyödyttää minäkuvan rakentelussa se, että tietää ainoastaan mitä ei ole?

Haetko jostain syystä vain malleja, jotka ei toimi - mahdollisesti tiedostamatta? Onko silloin tarpeeksi avoin? Miksi tai miksi ei?

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

"Jees, ja sitten vielä pohtii siitä sen verran eteenpäin, että paljonko hyödyttää minäkuvan rakentelussa se, että tietää ainoastaan mitä ei ole?"

Pakko sanoa, etten tiedä kuinka minäkuvaa hyödytetään, ja toivon etten tietoisesti rakentele sellaista - kun oma kokemukseni on, että ne tietoiset rakennelmat on tuhoontuomittuja.
Mutta ilmaisin kärjistäen sen, että kiistäisin ihan kaiken mitä vastaan tulee. On minulla taipumusta sellaiseen, mutta välillä myös jätän ideat ilmaan roikkumaan jokseenkin positiivisella latauksella. Tyyliin "voi olla, en omaksu tuota juttua nyt, mutta saatan hyvinkin löytää itseni sisäistämästä tuon idean myöhemmin".

"Haetko jostain syystä vain malleja, jotka ei toimi - mahdollisesti tiedostamatta? Onko silloin tarpeeksi avoin? Miksi tai miksi ei?"

Kenties... En tiedä onko siinä mitään järkeä enkä suoranaisesti suosittele kenellekään. Itse vain jostain syystä yritän pitää etäisyyttä melkein kaikkeen.
Avoimen sijaan se on kai jotenkin sulkeutunutta. Ehkä yritän varjella minuuden kokemustani kaikilta häiriöiltä ja harhaluuloilta, koettuani niitä enemmän kuin tarpeeksi pienen ikäni aikana.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Olipas se mielenkiintoinen video,kiitos siitä Henri.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Myllyniemi

Kaisa, minäkuvaa voi hyödyntää esimerkiksi sijoittamalla itseään kuviteltuihin kiipeleihin ja katsoa, voiko niistä selvitä. Tietoisesta rakentamisesta olen kyllä samaa mieltä, se on jotenkin teennäistä ja sitä voi tulla tehneeksi väärin perustein ja tekee harhaa itselleen.

Häiriköihinkin voi suhtautua monella tavalla. Tuskin niistä pääsee koskaan eroon, vaikka vetäisi miten kilpikonnataktiikat päälle. Sen verran olen ehtinyt tutkimaan tässä itseäni, että olen huomannut parhaimmaksi nimenomaan erilaisiin ihmisiin tutustumisen. Olen joskus itsekin pyrkinyt pitämään kaikkea mahdollisimman kaukana (paria poikkeusta lukuunottamatta) ja se johti aika pysähtyneisyyden maailmaan. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että sellainen toimintatapa sopeisi kaikille.

Lähinnä sitä voi empiirisesti kokeilla, että menee vaikka juttelemaan ventovieraalle. Eivät ihmiset ole sellaisia, että saavat sydänkohtauksia sellaisesta.

Minun ongelmani oli pitkään se, että oletin tuntevani itseni. Silleen näennäisesti. On melko turhaa kuvitella hallitsevansa ajatusmaailmansa. Normaalioloissa ihminen toimii aina tiettyjen rajojen puitteissa. Harvoin tulee kysyneeksi itseltään oikeita kysymyksiä. Tietyt osat aivoista vain säätelevät hormonitasoja. Esimerkiksi elämän tai kuoleman tilanteissa ihminen saa "yli-inhimillisiä" voimia, normaalioloissa keho säätelee vaikka lihasvoiman niin, että ihminen oppeisi toimimaan niissä rajoissa, mutta se ei tarkoita menehtymistä rajojen yli mentäessä, vaan pelivaraa on.

Samalla tavalla näkisin ajatustoiminnan olevan rajattuja ympäröivään maailmaan ja se epätäydellisyys myös rajaa itsetuntemusta.

---

Vellu, no ihan hyvä jos se leffa hetkeksi aikaa pistää pohtimaan. =) Mutta kuten sanottua, minustakin siinä on aika selkeästi yhden mallin mukainen tuputus. Tärkeintä onkin se, jos siitä herää kysymyksiä.

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

"Häiriköihinkin voi suhtautua monella tavalla. Tuskin niistä pääsee koskaan eroon, vaikka vetäisi miten kilpikonnataktiikat päälle. Sen verran olen ehtinyt tutkimaan tässä itseäni, että olen huomannut parhaimmaksi nimenomaan erilaisiin ihmisiin tutustumisen."

Sanoin kyllä "häiriöiltä", mutta kyllähän häirikötkin kelpaavat sellaisista :D
Itselleni olisi kyllä ylettömän korkea kynnys mennä ventovieraan puheille (siis jos ei olisi mitään varsinaista syytä).
Mutta en minä niin erakkomainen ole kuin miltä sain asian vissiin kuulostamaan... Minulla on aika paljonkin hyvänpäiväntuttuja ja ja jonkinasteisia kavereita, läheisiä ystäviä kieltämättä tosi vähän, mutta on kuitenkin. Mitä ihmisiin tulee, tarkoitin lähinnä sellaista henkistä etäisyyttä. Kiinnyn erittäin harvoihin, minulle ei tuota tunnontuskia olla vastaamatta puhelimeen jos ei vain huvita jutella ja sitä rataa... Mutta koen kyllä olevani jonkinlaisessa pysähtyneisyyden maailmassa, enkä edes tiedä haluaisinko siitä pois. Ei tämä varmasti vastaa yhtäkään yleistä käsitystä terveestä ihanne-elämästä, mutta en osaa olla kovin tyytymätönkään.

"Minun ongelmani oli pitkään se, että oletin tuntevani itseni. Silleen näennäisesti."

Niinpä, sama täällä. Tai ainakin kuvittelin olevani hyvää vauhtia pääsemässä jäljille siitä :D Nykyään en edes yritä, mitä nyt vahingossa ja epähuomiossa...

"Tietyt osat aivoista vain säätelevät hormonitasoja. Esimerkiksi elämän tai kuoleman tilanteissa ihminen saa "yli-inhimillisiä" voimia, normaalioloissa keho säätelee vaikka lihasvoiman niin, että ihminen oppeisi toimimaan niissä rajoissa, mutta se ei tarkoita menehtymistä rajojen yli mentäessä, vaan pelivaraa on.

Samalla tavalla näkisin ajatustoiminnan olevan rajattuja ympäröivään maailmaan ja se epätäydellisyys myös rajaa itsetuntemusta."

Katastrofit sun muut varmaan ihan konkreettisesti avaavat myös mieleen uusia ulottuvuuksia, mutta ei sillä, että mieli varmaan koskaan olisi kokonaan avautunut. Tai myöskään sillä, että toivoisin elämääni useita katastrofeja! :D

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Myllyniemi

No siis häiriköt niitä häiriöitä luo, vai yrititkö sanoa itse itsellesi luovan häiriöitä? En edes osannut ajatella sitä tuolla tavoin, koska itsetuotetut häiriötilatkin ovat osaa omaa sisintä. Niiden kieltäminen tai sivuun sysääminen on yhtä kaikki itselleen valehtelemista. En tiedä onko sellaisesta toiminnasta mitään varsinaista iloa, saati hyötyä.

Tuo mainihemasi pysähtyneisyyden tila ei ole pahasta, jos siitä ei tule paha olo. Jos siitä sellaisia fiiliksiä alkaa tulla niin kehoittaisin niistä hankkiutumaan eroon. Tämä oli nimenomaan itselläni se juttu, josta kerroin yrittäessäni pitää repeilevää maailmankuvaa paikoillaan väkisin. Ei onnistunut ja pitkään ihmettelin, että miksi (lähes) aina ottaa päähän. :D

Enkä todellakaan tarkoita sitä, että uusiin katastrofeihin kannattaisi hakeutua (noin yleisesti ottaen ainakaan). :D Tulee vain tiedostaa se, että elelee rajoittuneemmassa maailmassa ja juuri siitä syystä "oma minuus" saattaa valehdella. Toistetaan sen verran, ettei se välttämättä ole yhtään sen huonompaa kuin rajojen etsiminen. Jos vain ottaa kupoliin niin kandee muuttaa toimintatapojaan. Se tosin saattaa vaikuttaa kauhistukselta, mutta kokeilemalla sitä oppii usein uutta. Kunhan pysyy uteliaana.

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

"No siis häiriköt niitä häiriöitä luo, vai yrititkö sanoa itse itsellesi luovan häiriöitä? En edes osannut ajatella sitä tuolla tavoin, koska itsetuotetut häiriötilatkin ovat osaa omaa sisintä. Niiden kieltäminen tai sivuun sysääminen on yhtä kaikki itselleen valehtelemista. En tiedä onko sellaisesta toiminnasta mitään varsinaista iloa, saati hyötyä."

Totta puhut! Ajattelin tosiaan kyllä ulkoisia häiriöitä, mutta en pelkästään yksittäisten häiriköivien ihmisten kannalta vaan kaikkea yletöntä hälyä ja kiireisyyttä, kohtuutonta tietotulvaa yms.
No, taidan olla harvinaisen huono sietämään sellaista muutenkin.
Sisäiset ristiriidat puolestaan ovat kai yleensä tärkeitäkin ja kannattaa pohtia läpi... paitsi joskus kun tietää sen "elämääkin suuremman ristiriidan" johtuvan vain jostain äärimmäisen vajaasta syystä, tyyliin väliin jääneistä yöunista. :D
Ja voi olla, että minuakin alkaa tämä pysähtynyt vaihe ennemmin tai myöhemmin ottamaan pattiin, aikansa kutakin :P

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Myllyniemi

Se on muuten jännää huomata itsessään sellaista vaihetta, että on kovin kyrsiintynyt nykyiseen ja seesteiseen menoon. Kuten sanoit, aika aikaansa kutakin. Kyllähän sitä on hyvä pysähtyä silleen hetkeksi ja seurata sivusta mitä muualla tapahtuu.

Kun sitten "pakottaa" itsensä muutoksiin vain sen vuoksi, ettei siedä enää paikallaanoloa niin niistä kokemuksista kannattaa pitää kirjaa. Sitä voi löytää ihan uskomattomia juttuja omasta minästään ja siitä, miten suhtautuu omaan ympäristöönsä.

Kullervo Niittymaa

Kaupallinen tiedote vastaanotettu.

Niin ja Henri: Hyvä kun päästit irti ja otit vastaan uudet ajatukset! Itsellä tilanne siinä pisteessä että toinen käteni on irti toinen pitää vielä kiinni, mutta muutos on menossa eikä sitä voi (eikä tarvitse) enää pysäyttää. Näyttää vaan siltä että tuttavapiirikin pitää laittaa uusiksi ja se on pelottavaa.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Myllyniemi

Ei se välttämättä tarkoita, että ystäväpiiri menee automaagisesti vaihtoon. Kyllähän se riippuu monesta asiasta, mutta ennen kaikkea siitä, miten muut suhtautuvat muutoksiin.

Uusia tuttavuuksia kyllä löytyy tarvittaessa.

Kullervo Niittymaa

Näyttää siltä että eivät halua havaita muutoksia, toisaalta suhtautuvat tyylillä " mitä sä oikeen sekoilet?". Näistä välittämättä irrotan kohta toisenkin käden ja nautin luottavaisesti hetken vapaasta pudotuksesta. Itse asiassa irroitin juuri pari sormea lisää. Kiitos viimeisestä lauseestasi, se rohkaisee.

Tästä kommentista on muuten turha etsiä sarkasmia tai muitakaan piilomerkityksiä koska niitä ei ole. Mukavaa kun tälläkin foorumilla toisinaan havaitsee inhimillisiä tunteita ja samaistumista muiden tilanteeseen :) Pahoitteluni etten itse siihen aina jos koskaan kykene. Ohhoh olenpas herkällä tuulella, Kaisa sen aloitti :)

Käyttäjän ilikka kuva
Ilkka Partanen

Mainio kirjoitus. Tuossa tekstissä on paljon hyvää pohdintaa ja paljon itseoivallettua viisautta, joka on jopa tutkittu todeksikin. Suosittelen luettavaksi Marko Hamilon toimittamaa kirjaa Älkää säätäkö päätänne, häiriö on todellisuudessa: suomalaisen psykokulttuurin kritiikki.

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

Kiitos! :) Kuulostaa ihan kiintoisalta kirjalta, saatanpa lukeakin!

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Myllyniemi

Häiriö on todellisuudessa? Se on varmaan enempi tulkintakysymys? Todellisuus perustuu minun ymmärrykseni mukaan omiin aistihavaintoihin ja niistä kerättyyn tietopankkiin. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa sitä, että voin laskea kahvikupin pöydälle, koska silmäni aistivat pöydän olevan edessäni ja vanhastaan kokemukset ovat osoittaneet sen, että se kuppi pysyy siinä pöydällä. Kaikki on hyvin järjestelmällistä, kun olen ainoa tulkitsija. Se koskee jopa mielipiteitä.

Katsoin joskus BBC:n tekemän dokkarin alkuasukasheimosta jossain tuolla Tyynen valtameren viidakkosaarilla. Osa jengistä laskeutui sellaiseen tippukiviluolaan hakemaan lepakonpaskaa rakennusmateriaaliksi. Sinne piti mennä sellaisen ahtaan onkalon lävitse laskeutumalla liiaanin varassa. Jäin pohtimaan, että millaiset päihteet sitä pitää vetäistä naamaansa, jotta tuollaiseen kuiluun suostuu itsensä ajamaan. :D

Sen jälkeen tosin pohdintani lähti sille tielle, että ehkei heidän aistimaailmassa moinen ujuttautuminen ollut mikään ihmeellinen teko. Maailma on vain sen näköinen kuin sen haluaa tulkita.

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

Häiriö on varmaan NIINSANOTUSSA todellisuudessa, jos jossain. Siis nimenomaan jossain epärealistisessa maailmankuvassa, jota tykkäämme tuputtaa toisillemme, mutta joka ei ole mistään kotoisin jos elämään alkaa ihan vakavissaan suhtautumaan sen mukaisesti? No, villejä veikkauksia vain, enhän ole lukenut tuota kirjaa :P

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Myllyniemi

Hmm, voi muuten olla!

Kyllähän sitä on tutkittu, että esim. kiduttamalla ihminen saadaan oikeasti uskomaan vaikka tehneensä jonkun rikoksen, jonka sitten tunnustaa. Tai näitä Aasiaan jääneitä yhdysvaltalaisia sotilasloikkareita epäiltiin aivopestyiksi.

Mutta silloinhan mahdollisuus on myös toisin päin: pystyy olemaan vaikka mitenkä "hyvä". Mihinkä ihmiset sitten keskittyvät? Asettavatko he itselleen kahleet tämän "niinsanotun" todellisuuden mukaan?

Minusta ihmiset elävät vain liian suurissa yhteisöissä ja siellä se oman itsensä merkityksellisyys jää helposti taka-alalle. Ihminen ikäänkuin alistuu kaikelle, eritoten järjestelmälle. Siitä aiheutuu vuorostaan aivan ylitsepääsemättömiä ongelmia.

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

"Minusta ihmiset elävät vain liian suurissa yhteisöissä ja siellä se oman itsensä merkityksellisyys jää helposti taka-alalle. Ihminen ikäänkuin alistuu kaikelle, eritoten järjestelmälle. Siitä aiheutuu vuorostaan aivan ylitsepääsemättömiä ongelmia."

Olen tästä tasan samaa mieltä!

Niin, ja vaikkei mitään raskaan sarjan aivopesua tapahtuisi, kyllähän esim sellainen ajatusmaailma, että elämän KUULUISI olla yhtäjaksoista autuutta ("hän eli elämänsä onnellisena loppuun asti" jne) ja jos ei ole niin jokin on pielessä, voi saada ihmisen ihan turhaan yrittämään "korjata" asennettaan. Ja se sitten aiheuttaa mitälie turhia identiteettikriisejä siinä sivussa (kuten tuo oma spontaaniushörhöilyni).
Tosin henkilökohtaisella tasolla en tykkää ajatella, että yhteiskuntaa tai muita ulkoisia tekijöitä olisi syyttäminen omasta ääliömäisyydestäni. Yhteiskunta lienee lukemattomien ongelmien lähde, mutta minä osaan hankkiutua ongelmiin ihan itse xP

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Myllyniemi

Tietysti ihminen "osaa ajautua ongelmiin ihan itse", mutta mitä suuremmat yhteisöt, sen suuremmat mahdollisuudet on törmätä johonkin yhteisön muuraamaan tiiliseinään.

Ensimmäiseksi se vain tulee tiedostaa, että ihmisistä tulee vain sarja numeroita ja näkymättömiä palasia tilastoihin. Ehkä se on turhaa lähteä sotimaan sitä koneistoa vastaan, vaan tärkeämpää on pystyä erottamaan se tyhjyyden tunne oikeasta minäkuvasta. Siitä syystä ihmiset muodostavat pieniä yhteisöjä, joissa tunnetaan toinen toisensa paremmin, pysytään muutoksista ajan tasalla. Itse ainakin pidän ennemmin vaikka 10 hyvää ystävää kuin 1000 puolituttua.

Eli kun seuraavan kerran joku virkailija suojatyöpaikassaan asettuu poikkiteloin täysin aiheetta ja mieli tekisi käydä kurkkuun kiinni niin tarvitsee ymmärtää sen johtuvan vain liian suuresta yhteisön koosta. Se täytyy pystyä pitämään erillään itsestään niin, ettei sitä jää pohtimaan ja vatvomaan sen enempää - ellei asiaan todella aio hakea perustavanlaatuista muutosta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vääryyttä tulisi hyväksyä. Suurin osa ihmisistä vain ajautuu johonkin lohduttomuuden tilaan, möksää ja murjottaa. Pahoinvoinnille ei oikeastaan ole mitään varsinaista syytä, mutta pahoinvointi vaikuttaa ihmiseen itseensä.

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

Olen 'omastaitsestä' aikalailla samaa mieltä. Tähän liittäisin vielä sen että ihminen ei tiedä tai tunne pohjimmiltaan 'mitä haluaa'. Useinkin halu miellyttää muita on vahvempi kuin mikään vain itseen kohdistuva.

Halu miellyttää muita on ihmisen tärkein halu, uskaltaisin väittää.

Yhtä yleinen, mutta vähemmän tärkeä on halu vaikuttaa toisten silmissä sellaiselta, jota kannattaa auttaa.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Minäkuvan pohdiskeleminen on normaali ilmiö sellaisella ihmistyypillä, jolle oikean,- ja väärän välinen ero on helposti käsitettävissä.

Tarkoittaa sellaista ihmistyyppiä, jolla on vahva omatunto väärien,- ja oikein tekemisten välillä.

Iso aika pohdiskelusta kuluu minän suhteesta ympäristön kohinaan.

Vahvalla omallatunnolla varustettu ihminen on koko ajan vastatusten niiden ilmiöiden,- ja tapahtumien kanssa, jotka jokapäiväisessä elämässä eteen tulevat.

Haittapuolena on oman itsensä kokeminen riittämättömäksi, koska ei kykene vastaamaan haluamiinsa haasteisiin. Tarkoitusperät olisivat hyvät, mutta ei ole kykyä toteutukseen.
Se aiheuttaa riittämättömyyden tunteen, ettei ole hyvä..... Niin hyvä, kuin itse haluaisi olla.

On olemassa ihmistyyppi, joita tällaiset seikat eivät kiinnosta lainkaan. Siis, ympärillä tapahtuvat ilmiöt. Sellaisilla ihmisillä on vahva tunne omaan menestymiseen, vaikka muiden kustannuksella. Ne ovat nars...Anteeksi eteenpäin pyrkiviä kokoom....anteeksi ahkeria omalla tiellään kulkijoita.

Ne äänestävät poikkeuksetta kokoom.. anteeksi ruotsalaista kansanp....anteeksi sellaisia puolueita, joiden periaate on ajaa yksilön etua muiden ihmisten kustannuksella.

On erityisen tärkeää, että osa väestöstä on sellaisia, jotka pohtivat omaa suhdettaan ympäröivään elämään, koska sitä kautta oivaltuu ymmärrys puolustaa heikommassa asemassa olevia ihmisiä. Se on tie kykyyn ymmärtää empaattisuuden merkitys.

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

Sitten on ihmisiä, jotka ovat vain ihan pihalla, ottavat elämänohjeet liian kirjaimellisesti ja hämmentyvät tajutessaan tuiki tavallisia asioita... kuten minä! :D

Anu Palosaari

"Itse asiassa ne välittömät, spontaanit reaktiot ovat (ainakin minun osaltani) usein kaikista ulkoa-ohjautuvimpia. Ne ovat kuin suora, pintapuolinen heijastus ympäröivästä tunnelmasta, ilmiönä varmaan samaa sukua massahysterian kanssa.

Ne aidommilta ja omemmilta tuntuvat reaktiot puolestaan vaativat vähän aikaa ja jopa miettimistä, kun asiat käsitellään syvemmällä tasolla."

Tämän vuoksi, elääkseen itsensä ja ympäröivän maailman kanssa tasapainossa, kannattaa itse asiassa elää hiljaista elämää jossa ajatukset valmistuvat. Sen antaa sitten paremmin maailmallekin, kun ei tule pelkkää rähinää ulosantina. :)

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine
Käyttäjän opteryx kuva
Jari Vuorinen

Tuohan oli tosi kelpo analyysi omana itsenä olemisesta.Omana itsenään oleminen ei lainkaan ole helppoa.ympäristö mukkaa meitä.Tietty Defenssi tulee säilyttää sortumatta liian syvälliseen.Tai voi sotua mutta se ei johda mihinkään."ajatus on vaikutusta heikompi"

Somaattinen puoli kannattaa pitää kunnossa,sillä on olemassa psyyken ja sooman yhteys.Niiden rajapinta,välillä häilyväkin,on omaa itseä.

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

Tärkeä pointti tuo. Pienikin fyysinen juttu voi vaikuttaa mieleen aika paljon... etenkin huonosti nukkumisen kohdalla sen huomaa äkkiä, kuten myös liiallisen neljän seinän sisällä nyhjäämisen!

Käyttäjän opteryx kuva
Jari Vuorinen

Unessa muuten päivän lyhytkestoinen muisti muuntuu pitkäkestoiseen muotoon.Siinä REM univaiheen aikana.Sitä voisi luonnehtia melko "väkivaltaiseksi" tapahtumaksi.Mieli puhdistuu ja vain tärkeäksi koettu jää muistiin pidemmäksi aikaa.

Ja unessa myöskin keho palautuu,koska unessa erittyy hormooneja,jotka paluttavat kehon lähemmäs anabolista tilaa.Lapset,urheilijat ja raskaana olevat naiset ovat voimakkaassa anabolisessa tilassa,jossa keho rakentuu paljon enemmän kuin hajoaa.(Lähde:Nienstedt,hänninen,Ihmisen fysiologia ja anatomia)

Aikuisen ihmisen tila on lähempänä katabolista tilaa tai yhtä paljon kumpaakin,jolloin keho ei hajoa ja se rakentuu saman verran kuin hajoaakin.iäkkääksi tuleminen johtaa hyvin usein myöskin kataboliseen tilaan,jossa typpitasapaino on negatiivinen.Se on luonnollista.

Jos kehoon tulee voimakas katabolinen vaikutus esim.stressin seurauksena,joutuu samalla minuuskin koetukselle.Tällöin voi olla vaikeaa olla "oma" itsensä.

Totuus on se,että nykyihminen joutuu väistämättä stressaamaan itseään ja menettämään osan itsensä hallinnassa.

Stressiäkin kestää,jos nukkuu ja liikkuu terveellisesti ja säännöllisesti ja tällöin on hyvä olla "Oma" itsensä.

Mitä on muuten länsimaisen filosofian tarkoitus tulla minäksi.

Käyttäjän vturunen kuva
Ville Turunen

Tulitpa puhuneeksi aika tärkeästä asiasta. Minä luulen, että tämä kysymys askarrutta todella monta ja todella paljon. Miksipä ei, omaksi itsekseen tuleminen, mikäpä muu oikeastaan voisi olla ihmisen elämässä tärkeämpää. Taikka luonnossa yleensä, kaikki mikä elää, pyrkii kasvamaan omaksi itsekseen, taikka täyttämään kohtalonsa. Niinkin kai voi sanoa. Tältä kannalta katsoen ei kai ole niin ihmeellistä, jos omana itsenään oleminen ei ole niin helppoa, kun se käy hyvinkin elämäntehtävästä.

Ja siitä kuitenkin puhutaan kuin helposta asiasta, kuten kirjoitit. Syy voi olla siinä, että itsenään oleminen on suorastaan määritelmällisesti yksinkertaista: itselleen vieraana olemisessa on väkisinkin jotain konstrutoitua, luonnotonta, pakotettua ja ajateltua, siis monimutkaista. Siihen verrattuna itsenään oleminen on vaivattomampaa, luonnollisempaa, itsestäänselvää. Mutta mikä on yksinkertaista ei välttämättä ole helppoa! Monesti juuri yksinkertaisimmat asiat ovat kaikkein vaikeimpia ja ihmiset ajattelevat ja toimivat monimutkaisesti silkasta pelosta, haluttomuudesta kohdata yksinkertaisia totuuksia ja asioita, jotka vain pitäisi tehdä.

Sitä paitsi, kun on toiminut luonnollisesti, sanonut ja tehnyt juuri sen mitä pitääkin eikä yhtään enemmän, jälkeenpäin se kaikki näyttää niin ilmeiseltä ja itsestäänselvältä, että ei pysty enää kunnolla edes muistamaan, että etukäteen tuosta ei välttämättä ollut mitään hajua ja eri vaihtoehdot tuntuivat yhtä mahdollisilta. Siksi tahtomattaankin voi tulla puhuneeksi omana itsenään olemisesta helppona asiana. Koska tietystä näkökulmasta se on helppoa ja luonnollista.

Tuosta spontaanisuudesta, tuohon ansaan varmasti melkein jokainen putoaa, joka on yhtään kiinnostunut itsensä löytämisestä. Perusvirhe on siinä, että etukäteen on määritellyt spontaanin reagoinnin toivottavaksi, tarpeelliseksi luonteenpiirteeksi. Toisin sanoen on tältä osin ryhtynyt rakentamaan keinotekoista persoonallisuutta. Sinällään tuollaista arkipäiväistä spontaanisuutta ei kannata halveksua. Tietenkin se tuo pintaan kaikkein pinnallisimpia puolia itsestään, mutta ovathan nekin osa omaa itseään, ehkä niitä osia, joita haluaa muuttaa, mutta kuitenkin jotain omaa.

Jouni Kokkonen

Omaksi itseksi tulo on kovin hankalaa, kun ei ole olemassa selkeää rautalankimallia minuudesta ja yksilöllistä tietoisuuttakaan ei ole selitetty. Jos nyt tietoisuutemme on jotain tietoisuuseetteriä, jossa olemme kaikki yhtä, ja se mikä tekee tietoisuudestamme erillistä on persoona ja ego, valaistuminen olisi täysin päinvastaista omalle itselle. Eihän kaikkiykseydessä mitään itseä ole.

Päättelemällä itseksi tuleminen voisi siis käsittää tasapainon tietoisuuden ykseyden ja minän erillisyyden välillä. Jos täydellisessä tietoisuuden ykseydessä minää ei ole, itse syntyy tällöin oman epätäydellisyyden hyväksymisestä.

Puhtaan avoimuuden kautta omaa itseä lienee turha hakea. Mitä avoimempia olemme itsestämme, sitä vahvempia odotuksia toiset ihmiset luovat meihin ja joudumme käyttäytymään heidän odotusten mukaan, jos emme halua loukata heitä. Silloin oma itsemme katoaa toisten odotuksiin, ja jäämme roolimme vangiksi. Ihmiset eivät myöskään yleensä ole kovin ymmärtäväisiä toisten epätäydellisyyttä kohtaan. Jotain on siis jätettävä pelkästään omalle itselle salaperäisyyden varjoon. Mutta toisaalta jos emme saa sosiaalista vahvistusta itsellemme ja jäämme ulkopuoliseksi, itsetuntomme voi romahtaa ja muutumme passiivisiksi.

Tuntuu kyllä siltä että koko ihmisyys on rakennettu sisäiselle ristiriidalle. Mutta kukapa ei haluaisi joskus olla sellainen sisältäohjautuva itsenäinen toimija, jota toisten odotukset eivät sitoisi, eikä itsetunnon puute rajoittaisi.

Poistettu Poistettu

Olen ehkä joskus toista mieltä mutta nykyään tapaan ajatella että ihminen on todella monista keskenään ristiriitaisista elementeistä koostuva jatkuvasti muuttuva kokonaisuus.

Meillä on sarja impulsseja, haluja, unelmia, pelkoja sekä estoja. Ne voidaan mielestäni asetella jonkinlaiseen henkilökohtaiseen järjestykseen jokaisen ihmisen kohdalla. Joku haluaa paljon seksiä useiden kumppanien kanssa, joku haluaa vetää turpaan kaikkia ketkä ärsyttävät, joku kantaa sisällään salaisesti pientä unelmaa siitä että olisi kuningas, joku pakenee tuskaa niin intensiivisesti ettei ole ollut selvinpäin vuosiin. Moni ihminen voi haluta näitä kaikkia, osaa enemmän osaa vähemmän. Tämä valikoima muuttuu ja täydentyy sekä ehkä rajoittuukin elämän aikana riippuen kokemuksista, terveydestä ja siten hirveän paljon sattumasta.

Kaikkia toiveita ei välttämättä ehkä haluakaan todeksi kun siihen tulisi tilaisuus. Vilkas seksielämä saattaakin olla turruttavaa, väkivallasta seuraa ongelmia virkavallan kanssa, kuninkaan vastuu painaa ja päihteet vain syventävät ahdinkoa. Ulkoinen maailma ja mielikuvat eivät kohtaakaan ja tulee kriisi kun unelmasta tulee hetkessä painajainen, tai menestys maistuu tuhkalta suussa.

Tietenkin arvojärjestys jo sanansa mukaisesti sisältää hierarkian. Jos halu olla rauhassa virkavallalta on suurempi kuin halu käyttää väkivaltaa, ei tietenkään toteuta jälkimmäistä. Jos oman puolison onnellisuus on suurempi kuin himo työpaikan ihastukseen, pysytään onnellisena. Ristiriita saattaa silti aiheuttaa tuskaa, todennäköisesti paljonkin mikäli sen kieltää tai hautaa mieleensä. "En ole väkivaltainen", "minusta puolisoni on ainoa haluttava ihminen." Tulee kriisi kun huomaa olevansa ulkoisten asioiden ja sisäisten paineiden vanki, ihan kuten lapsena joutui kyyneleet silmissä raivoten hyväksymään oman rajallisuutensa.

Arvojärjestys voi sisältää myös kohteita. Esimerkiksi minä arvostan ihmisiä jotka eivät tee toiselle pahaa ilkeyttään ja pyrkivät olemaan avuksi sen minkä omilta välttämättömiltä tarpeiltaan voivat. Haluaisin olla sellainen ihminen, se on kohde. Olen kuitenkin myös hyvin itsekeskeinen ja mukavuudenhaluinen, ne ovat luonteenpiirteitä ja halun impulsseja jotka estävät minua helposti tarjoamasta apua jollekulle. Tästä pääsemme kriisien ohi tilanteeseen:

Minä = (halut ja impulssit) yhdistettynä siihen mitä luulen olevani ja lopuksi muokattuna sillä mitä haluan olla.

Osa ihmisestä perustuu siis myös kieltämiseen. Tietoisessa mielessämme voimme miettiä "mikä on meille tärkeää"? ja toivottavasti arvaamme/tiedämme oikein ja osaamme luopua vähemmän tärkeästä saadaksemme enemmän tärkeän.

Off topic:
valmiiksi pureskellun välttäminen ei saa olla absoluuttinen arvo. Olemme syntymästä lähtiemme ympäristömme muokkaamia eikä meillä voi missään nimessä olla täysin objektiivistä näkemystä mistään, ei edes itsestämme. Lähtökohtaisena suhtautumisena skeptismi tai asioiden huolellinen tarkkailu saattaa asiat aina ensin epäluulon piiriin, eivätkä ne edes hyväksytyiksi tullessaan koskaan ole vapaita niihin tarttuneesta epäilyksestä. On hyvä harkita ja tutkia, mutta ihminen joka ei voi luottaa enää mihinkään ei enää ole sosiaalinen eläin ja sairastuu ennemmin tai myöhemmin.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Myllyniemi

Valmiiksi pureskeltu ei tarkoita, etteikö ota fenomiaan huomioon tai lähtee kieltämään sitä. Pointti on siinä, että jos nappaa jonkun yhden tai kahden filosofin valmiin teorian ihmisestä niin kokemusten karttuessa niitä ikäänkuin yrittää väkisin sovittaa näiden filosofien näkemyksiin. Tai vaihtoehtoisesti pyrkii tieten tahtoen osoittamaan näitä näkemyksiä vääräksi. Jonkinlainen linkki niistä kuitenkin muodostuu. "Freud sanoi aiheesta näin ja Platon mielestä jutut olivat näin..."

Ei ympäristöään tarvitse epäillä. Asioiden löytäminen ja oivaltaminen on paljon miellyttävämpää kuin valmiiden mallien ja kaavojen vastaanottaminen.

K Veikko

“meitä kannustetaan olemaan”

Tämähän on sitä tavanomaista small-talkia, joka kiinteyttää sosiaalisia suhteita.

    Nämä sosiaaliset suhteet ovat ennen kaikkea hierarkkisia. Kuka kuuntelee ketäkin. Kuka uskoo ketäkin. Ja kuka käskee ketäkin.

Omana itsenä oleminen ei voi lähtökohtaisesti alkaa siitä, että joku toinen on kehottanut, vihjaissut tai muuten laittanut alkuun tämän mielenkiintoisen prosessin. Jo antautuminen oman tiensä kulkijaksi on monipolvinen prosessi. (Ehkä puhutkin tästä vaiheesta.) Tiedät kyllä itse.

Kirjallisuudesta voi tutkiskella, miten joku toinen on kokenut elämän omana itsenään.

Biologisista syistä voi tulla helposti parinkymmenen vuoden katko pyrkimyksiin ja elämän satunnaisvalinnat heittävät suuntaa ennalta arvaamattomasti. Tätä vapautta voi kuitenkin toteuttaa elämän realiteettien rajoissa.

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

"Omana itsenä oleminen ei voi lähtökohtaisesti alkaa siitä, että joku toinen on kehottanut, vihjaissut tai muuten laittanut alkuun tämän mielenkiintoisen prosessin."

Niinpä, allekirjoitan kyllä. Nämä vaiheet joista kirjoitin tässä tapahtuivat minulle teini-ikäisenä. Silloin vielä piti joitakuita naperona omaksumiaan elämänohjeita selviöinä, tai pikemminkin kuvitteli niitä iki omiksi (ja vieläpä muka omaperäisiksi) ajatuksikseen, vaikka ne oikeasti perustuivat justiinsa siihen mihin aikuiset olivat lapsena kannustaneet, vajaan ymmärryksen läpi suodatettuina.

K Veikko

Jo pelkästään meille opetettujen sosiaalisten normien tunnistaminen omassa käyttäytymisessä on aikamoinen prosessi ja tässä vaiheessa olet vasta avannut portin itsesi löytämiselle.

Väärän opettajan seuraaminen kyllä avartaa tajuntaa, mutta se mitä löydät saattaakin olla tuon opettajan oma sisäinen maailma.

    Eikä tässä mitään pahaa; ei sen erikoisempi harrastus kuin käyttää elämänsä Marilyn Monroen tai jonkun muun idolin sisäisen maailman löytämiseen. Voi sitten vaikkapa järjestää kursseja jotta muutkin löytäisivät näitä uusia maailmoja. (Tällä hetkellä voisi hyvin käydä kaupaksi kurssi Nalle Wahlroosin "sisäiseen maailmaan". Kurssin nimeksi esim "Tule rikkaaksi kahdessa viikossa".)

Eipä menneelle maailmalle juuri mitään voi, tästä on jatkettava, mutta tulevaan maailmaan voit vaikuttaa sillä miten kasvatat omat lapsesi.

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

"Eipä menneelle maailmalle juuri mitään voi, tästä on jatkettava, mutta tulevaan maailmaan voit vaikuttaa sillä miten kasvatat omat lapsesi."

Siinä onkin miettimistä! Aiemmat sukupolvetkin ovat kasvattaneet meidät parhaan ymmärryksensä mukaan, ja vaikka välttäisimme vanhempiemme virheitä, se ei takaa, että keksisimme parempia ratkaisuja tilalle. Lastenkasvatus on aina lievästi ilmaistuna riskialtista, sanoisinko jopa että kokeellista (kuulostaa tietysti kamalalta)? O_O Mutta kaipa sen kuuluukin olla sellaista...

Pekka Lampelto

Oletkö, Kaisa, sinä nuo molemmat kasvot tuossa profiilikuvassasi vai onko tuo toinen joku kaverisi?

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

Minä olen ne molemmat :D Tuo on otettu tosi huonolaatuisella digikameralla joka ylivalotti kaiken, joten ei ihme jos on vaikea saada selvää... Joskus kyhäsin huvikseni tuollaisen kuvan jossa on tyyliin ylihilpeä ja tuikea versio naamastani (joskus aika kauan sitten, vanha kuva... ).

Kari Salonen

Onpas mielenkiintoinen kirjoitus. Taitaa tuo oma itse olla aina vähän karkusessa itse kultakin. Enimmäkseen vaikuttaa siltä, että mitään varsinaista itseä ei varsinaisesti ole ja usein nähdään oma itse ihannekuvana siitä mitä haluaa olla mikä on aina jotenkin kiinteä ja konkreettinen sekä jollain tavalla "lukittu" tai "valmis", kun varsinaisesti itse on hyvinkin nestemäinen ja muuttuva, jatkuvasti kokemuksien mukaan muuttuva tila.

Tietyllä tavalla ollaan koko ajan valmiita omia itsejämme, sekä edelleen keskeneräisiä raakileita. Eikä auta kuin porhaltaa eteenpäin ja ehkä miettiä viekö jokin valinta tai teko siihen suuntaan mihin haluaa. Joskus tietoisesti jopa kokeilla suuntaa mihin ei oikeastaan edes halua mennä ihan vain sen takia, että siihen suuntaan ei ainakaan halua.

Omalla kohdalla avoimuus ei ole koskaan tuntunut omalta itseltä, ei pienenä, ei teininä, eikä aikuisiässäkään. Oikeastaan intuitiivisuus on jonkun sortin ohjenuora ollut elämässä. Jos ja kun asia tuntuu hyvältä ja joltain mitä haluaa omaan elämään niin sitten siihen voi satsata, jos ei niin sitten ei. Viime kädessä se on sitä omaa itseä. Harkinnan kera. Harkintakin tuntuu omalta itseltä.

Kuitenkin ristiriitaisuutta on. Kuvittelisin, että suurin osa ihmisistä on hyvinkin ristiriitaisia, osa tukahduttaa nuo ristiriitaisuuden äänet sisällään tehokkaammin kuin muut. Osa ei. Olisi aika tylsää jos ristiriitaisuutta ei olisi.

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

Kiitos kiintoisasta kommentista!

"Enimmäkseen vaikuttaa siltä, että mitään varsinaista itseä ei varsinaisesti ole ja usein nähdään oma itse ihannekuvana siitä mitä haluaa olla mikä on aina jotenkin kiinteä ja konkreettinen sekä jollain tavalla "lukittu" tai "valmis"

Tuo vaikuttaa tosiaan yleiseltä (ja varmasti olen itsekin välillä sortunut ajattelemaan noin), ja on ehkä jopa tavallaan vaarallista. Kun näkee itsensä (tai identiteettinsä) jonain ihannekuvana, ajautuu suunnilleen väistämättä itsepetokseen ja "tekosyihin" asiassa jos toisessakin, ku ei kai kukaan täydellisesti vastaa mitään ihannekuvaa.
Ja koko identiteetti on aika pahasti metsässä jos se perustuu virheiden kiistämiseen ja pahan selittelemiseen hyväksi...

"Oikeastaan intuitiivisuus on jonkun sortin ohjenuora ollut elämässä. Jos ja kun asia tuntuu hyvältä ja joltain mitä haluaa omaan elämään niin sitten siihen voi satsata, jos ei niin sitten ei. Viime kädessä se on sitä omaa itseä. Harkinnan kera. Harkintakin tuntuu omalta itseltä."

Sama kokemus on minulla. Joskus jopa harkintani on ristiriidassa intuitioni kanssa, mutta silloin intuitui on jokseenkin aina ollut "oikeassa" (sitä seuraamalla olen päätynyt parempaan tilanteeseen ja huomannut säästyväni joltain isolta virheeltä... ).

"Kuitenkin ristiriitaisuutta on. Kuvittelisin, että suurin osa ihmisistä on hyvinkin ristiriitaisia, osa tukahduttaa nuo ristiriitaisuuden äänet sisällään tehokkaammin kuin muut. Osa ei. Olisi aika tylsää jos ristiriitaisuutta ei olisi."

Ristiriitaisuus taitaakin olla olennainen osa minuuden kokemusta. Muutenhan sitä etenisi elämässä kuin mikäkin robotti eikä itsetutkiskelulle olisi edes tarvetta :P

Poistettu Poistettu

Suosituksia: Barcelonan(katalonia)nykyiset mielenosoitukset, ja barcelonan anarkistinen menneisyys 1936-37. Ajattelin että voisit olla kiinnostunut, varsinkin 27.pvä anarkistien todellisesta voimannäytöksestä jossa mm. vallattiin pankki ja muuta melko vaikuttavaa, varsinkin organisaation taholta. Barcelona on poliittisen anarkismin käytännön sovellusten keskus.

Ei liity aiheeseen, olisin lähettänyt viestin facebookin kautta mutta siellä ei kai voi lähettää viestejä tuntemattomille enää nykyään. Toivottavasti löytyy jotain mielenkiintoista.

Käyttäjän Kansine kuva
Kaisa Kansine

Kiitos vinkistä! :o Enpä ole noista asioista kuullut juuri mitään. Varmaan jo yleis-sivistyksenkin kannalta pitäisi perehtyä!